Moikka ja tervetuloa blogini pariin! :)

Olen uusi bloggaaja ja vielä on koko blogimaailma vähän vieras näin kirjoittajan näkökulmasta, mutta joskus ja jostainhan kaikki on aloitettava.

Ensimmäisessä julkaisussani kerron vähän itsestäni ja blogin aihepiiristä. Eli olen nuori nainen, tavallinen keskinkertaisuus mutta kuitenkin ainutlaatuinen oman elämänsä sankari, kuten me kaikki ;) Käyn töissä, opiskelen vähän sivutoimisesti, harrastelen liikunnan lisäksi sitä sun tätä (ratsastusta, teatteria ja musiikkia tällä erää), sosiaalista elämää on, vakavaa suhdetta ei, tavoitteita elämässä... öööh.

Tästä päästiinkin itse aiheeseen. Olen elämäntapahaahuilija, en kuitenkaan pahinta lajia. Olen saanut joskus käytyä jonkun koulun loppuun, olen vakituisessa työsuhteessa ja asunut samassa kaupungissa jo lähes kymmenen vuotta. Kuitenkin tuntuu, että mihinkään ei riitä kiinnostusta, ei selkärankaa, ei pitkäjänteisyyttä. Innolla rynnin harrastuksesta toiseen ja vähän väliä tuntuu että NYT olen keksinyt sen MUN juttuni (harrastus, koulutus, ammatti tms.), ja seuraavana päivänä suuri kuningasidea joutaa jo romukoppaan. Toisaalta taas tuntuu että elämä on ohi, olen ikuisesti pallo jalassa asuntolainoineni ja paskaduuneineni enkä ikinä uskalla hypätä rohkeasti tuntemattomaan. Kuulostaako tutulta? Tiedän, että meitä on muitakin!

Kiinnostuksen kohteitani ovat lukeminen ja kirjoittaminen, treenaaminen, matkustelu, musiikki, hevoset, näytteleminen ja ihmismieli.

Haaveilen jatko-opinnoista mutta en (yllätys yllätys) tiedä mikä ala kiinnostaisi. Haaveilen, että voisin harrastaa jotain tavoitteellisesti; en halua fitness-malliksi enkä poptähdeksi, mutta haluan kehittyä lajeissani, kokea onnistumisen tunnetta ja näin kasvattaa motivaatiota.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa pitkin elämääni ja koen, että se auttaa selvittelemään pääkopassa myrskyäviä sekavia ajatuksiani. Olen myös listankirjoittajatyyppiä: kauppalistojen lisäksi kirjoittelen usein listoja päivän ohjelmasta (vaikka ei edes tarvittaisi minuuttiaikataulua :D), siivouslistoja, lukusuunnitelmia opiskeluun (joiden toteuttaminen onkin sitten toinen juttu...), tulevaisuudessa hankittavien tavaroiden listoja, treeniohjelmia jne jne jne. Blogi menee siis mainiosti joukon jatkona ja toivon, että jos jaksan sitä kirjoittaa, minulla on oltava myös jotain aiheita joista siihen kirjoittaa: pakko siis Elää ja Kokea! :D

Blogin aiheet tulevat olemaan ollako vai eikö olla-pohdiskelujen lisäksi aika lailla arjen perusmeininkiä. Tavallisten ihmisten treeni- ja läskiblogit ovat erityisen lähellä sydäntäni ja niistä en ikinä kyllästy paasaamaan joten varoituksen sana ;D

Tällaista tällä erää, jatkoa seuraa!